sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Menesty osakesijoittajana

Suomalaisten osakesijoittamista käsittelevien kirjojen sarjassa tällä kertaa käsittelyssä on Kim Lindströmin teos Menesty Osakesijoittajana. Lindström on suomalaisen pörssimaailman grand old man, joka on luonut pitkän uran arvopaperimaailmassa. Hänen kokemuksensa on monipuolinen, sillä hän on toiminut mm. analyytikkona, ekonomistina, eri yritysten toimitusjohtajana sekä monipuolisesti hallitustehtävissä. Sijoittamiseen ja varainhoitoon liittyvän ammattiuran ohella hän on henkilökohtaisesti harjoittanut menestyksekästä sijoitustoimintaa pääsääntöisesti omistamansa Cardia Invest Oy Ab:n kautta. Lisäksi hän on toiminut aktiivisena esitelmöitsijänä sekä kolumnistina ja kommentaattorina mm. Pörssisäätiössä, HBL:ssa ja Taloussanomissa.

Sijoituskirjoittajien kolme koulukuntaa

Kirjan alkusivuilta lähtien on selvää, että Kim Lindström tietää, mistä puhuu. Sijoituskirjojen kirjoittajissa näyttäisi olevan kolmea koulukuntaa. Ensimmäinen koulukunta on toimittajataustaiset henkilöt, jotka ovat taloustoimittajan uransa ohella päättäneet jossain vaiheessa koota sijoituskirjan. Nämä kirjat ovat usein perusteoksia yleisillä tiedoilla ja suunnattu suurelle yleisölle.

Toisen koulukunnan muodostavat teoreetikot. Nämä akateemisessa maailmassa meritoituneet kirjoittajat pyrkivät teoksissaan esittelemään rahoitusmarkkinoiden keskeisiä teorioita käytännönläheisesti mattimeikäläisille. Joillain heistä on myös käytännön kokemusta, toisilla taas ei. Pääsääntöisesti näissä kirjoissa kuvataan anomaliat ja muut rahoitusmarkkinoiden ilmiöt, jotka kyllä herättävät mielenkiintoia, mutta joiden käytännön merkitys lienee kuitenkin vähäinen.

Kolmas koulukunta on käytännössä kannuksensa hankkineet kirjoittajat. Nämä henkilöt ovat oppineet itse tekemällä eli he ovat omia rahoja useamman vuosikymmenen ajan menestyksekkäästi sijoittaneita konkareita, joista paistaa läpi rakkaus lajia kohtaan. Terävän pään lisäksi näillä henkilöillä on usein myös terävä kynä ja onneksi he ovat olleet halukkaita myös jakamaan tietouttaan niin kirjoina, kolumneina kuin kommentteinaan. Kirjat ovat useammin muistiinpanojen ja kokemusten jakamista kollegoiden kanssa kuin varsinaisia oppikirjoja aloittelijoille. Nämä ovat niitä keittokirjoja, joista huomaa, että kokki on viihtynyt keittiössä.

Ei ole epäselvää, etteikö Lindstöm kuuluisi itseoikeutetusti tähän kolmanteen kastiin. Kuin mausteeksi keittoon, Lindstöm esittelee kirjassaan "pari omakohtaista todellisiin kauppoihin perustuvaa esimerkkiä". Kun ostoesimerkkeinä ovat 140 000 eurolla Koneen osakkeita, 83 000 eurolla Sanoma WSOY:ta, 71 000 eurolla CapMania ja yli 600 000 eurolla Rakentajain Konevuokraamoa, voi todeta, että kirjoittajan katu-uskottavuus on kunnossa. Harva kirjoittaja pystyy pudottelemaan vastaavia käytännön esimerkkejä.

Menesty Osakesijoittajana on viihdyttävää luettavaa ja ehdottomasti suositeltavan arvoinen opus. Varsinaiseksi oppikirjaksi sitä ei voi luokitella, koska Lindstöm esittelee enemmän näkemyksiään kuin pyrkisi neuvomaan aloittelijoita. Tämä on kuitenkin juuri se kirjan suola, koska liian moni sijoituskirja jää mauttomaksi perusopukseksi vailla kirjoittajan käytännön näkemystä. Lindströmin toteaakin, että osakesijoittajan perusneuvot ovat niin sanomattakin selviä, ettei niitä kannattaisi edes mainita. Muutaman neuvon hän kuitenkin ohimennen pudottaa:

1) Riittävä riskinhajautus
2) Riittävän pitkä sijoitusaika
3) Sijoita vain sellaiseen liiketoimintaan, jota ymmärrät
4) Opi suhtautumaan luontevasti kurssitappioihin

Jos kuitenkin Lindströmin sijoitusfilosofian pukee yhteen teemaan niin hän lienee yksi voimakkaimmin "Osta ja pidä"-näkemyksen puolesta puhujia Suomessa. Selvästi hän on myös myötämielisempi arvo-osakkeille kuin kasvuosakkeille.

Poimintoja Lindströmiltä

Pörssin keskeisin paradoksi Lindströmin mukaan on se, että "mitä suurempi osuus sijoittajista on samaa mieltä markkinoista, sitä todennäköisemmin nämä sijoittajat ovat täysin väärässä."

"Ennen kuin ostan tai myyn, yritän selvittää, kuka tai ketkä ovat lähteneet ostamaan tai myymään agressiivisesti."

"Vältä sijoituksia sellaisiin yhtiöihin, joilla ei ole varaa osingonmaksuun." Yksi Lindströmin pääperiaatteista onkin vaatia sijoituksiltaan jatkuvasti kasvavaa kassavirtaa osinkoina.

"Parhaat ostohetket ovat matalasuhdanteessa, kun osake P/E-luvun perusteella näyttäisi olevan rajusti ylihintainen."

"Vastoin kaikkia sijoitussääntöjä olen asunnon tarpeeni tyydyttämisen jälkeen aina sijoittanut kaikki liikenevät varani osakkeisiin. En empisi toimia uudelleen samalla tavalla, jos voisin aloittaa kaiken alusta."

"Suuri osakepaino toimii hyvin siitä yksinkertaisesta syystä, että osakekurssit aina nousevat pitkällä aikavälillä."

"Passiivisen sijoitusstrategian merkittäviä etuja on myös, että osakemarkkinoilla on usein viisaampaa olla tekemättä mitään kuin tehdä virheitä."

"Mallisalkku jäykistää sijoittamista, koska vertailuindeksissä riittävän painava yhtiö tulee aina mukaan salkkuun riippumatta siitä, onko se sijoituskohteena mielenkiintoinen vai ei. Vastaavasti pikkuyhtiöt jätetään suosiolla pois vaatimattoman indeksipainonsa vuoksi, vaikka joukossa olisi todellisia helmiä."

"Arvoyhtiöt toimivat yleensä kypsillä ja epämuodikkailla toimialoilla. Tavoitteena on ostaa substanssia halvalla, joten P/B-luku on tärkeä tunnusluku"

"PK-yritysten osakkeet tuottavat markkinoiden keskimääräistä tuottoa paremmin."

"Liian alhainen yksikköarvo syö osakkeen uskottavuutta ja nostaa sijoitusriskiä."

1 kommentti:

  1. Tunnustan olevani Lindströmin edustaman koulukunnan fani ja ko henkilö on ehdottomasti asiantunteva arvosijoittaja. Teoriat ovat tärkeitä, mutta itse sytyn sijoituskirjoista joissa puhutaan isosta kuvasta ja sijoittamisen filosofisista osista.

    Mutta hyvää kirjoittelua taas. Jatka samaa rataa!

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails