On lottovoitto syntyä Suomeen. Päävoiton sijasta vastasyntynyt suomalainen saa huolehdittavakseen keskimäärin 13 528 euron osuuden valtion velasta. Tiedot käy avoimesti ilmi Valtiokonttorin Treasure Finland-sivustolta. Emiraattivauvalla lienee vastaavassa tarkastelussa lapussaan enemmän kuin seitsemän oikein.
Valtiokonttorin taulukon mukaan Suomen valtion velan kokonaismäärä laski vuoden 1998 huippuvuodesta (69,8 mrd €) aina vuoteen 2008 asti (54,4 mrd €), mutta kahdessa vuodessa nämä lyhennykset on onnistuttu kadottamaan. Vuoden 2010 lopussa velkamäärä oli huipussaan (75,2 mrd €) ja sen ennustetaan kasvavan 115 mrd €:oon vuoteen 2015 mennessä, jolloin valtion velkaa tulee olemaan noin 20 000€ jokaista suomalaista kohden. Vuoden 2010 velkamäärä oli 42% Suomen BKT:sta, kun vuonna 2008 vastaava osuus oli 30%. Huipussaan velka oli 90-luvun laman jälkimainingeissa vuonna 1996, jolloin valtion velkaa oli 67% BKT:sta.
Valtion velanotto näyttäisi taulukon mukaan olevan yllättävän tuore ilmiö. Ennen 90-luvun lamaa velkamäärät olivat murto-osa (n. 9 mrd €) nykysummista. Kahdessakymmenessä vuodessa valtion velan määrä on tämän taulukon mukaan liki kymmenkertaistunut. Korkoja veloille maksetaan tällä hetkellä noin 2 mrd € vuodessa.
Vaikka Suomen luvut näin tarkateltuina vaikuttavatkin suurilta, on Suomi näilläkin luvuilla yksi maailman mallioppilaita. Tuhannen taalan kysymys kuuluukin, kuinka huonosti huonoimmilla menee ja miten ne aikovat hoitaa velkansa? Velkatarkastelua ei myöskään tule irroittaa kontekstistaan eli velkamäärä on aina suhteutettava vastaavaan varallisuuteen. Syntyvä suomalainen saa siis velkansa vastikkeeksi käyttöönsä voimassa olevan varallisuuden kuten infrastruktuutin ja muut aiemmat investoinnit. Tilastoja voi tarkastella mm. Finanssialan keskusliiton sivuilta.
Onko velka ongelma?
Velka on keino rahoittaa investointeja silloin kun omat säästöt eivät siihen sillä hetkellä riitä. Velan vaihtoehtona on siis kulutuksen jarruttaminen, säästäminen ja omilla varoilla investoiminen. Velkavipu eli vieraiden rahoilla toimiminen mahdollistaa hankinnan ajoituksen aikaistamisen sekä onnistuessaan tuottoa omalle pääomalle, jos varat käytetään kohteeseen joka tuottaa enemmän kuin velka aiheuttaa kustannuksia. Päinvastaisessa tapauksessa velkavipu toimii toiseen suuntaan eli kustannukset kasvavat velan aiheuttamilla kuluilla ja pahimmassa tapauksessa johtaa tilanteeseen, jossa velvoitteet velkojille ovat omaisuuden arvoa suuremmat, jolloin seurauksena on velkajärjestely tai konkurssi.
Suuressa mittakaavassa velka muuttaa tehtäviä investointeja, koska investointikynnys madaltuu. Jos velkarahaa on helposti saatavilla, yhä useampi pystyy toteuttamaan investoinnin, joihin heillä ei omien varojen puitteissa olisi mahdollisuuksia. Tämän seurauksena kysyntä lisääntyy, mikä johtaa markkinoilla sekä tarjonnan lisääntymiseen että hintojen nousuun. Kysynnän ja tarjonnan lisääntyminen näkyy talouden kasvuna ja hintojen nousu inflaationa eli rahan arvon heikkenemisenä. Samalla rahasummalla saa entistä vähemmän, koska halukkaita ostajia samoille hyödykkeille on enemmän. Velan saanti on vaikuttanut suoraan hyödykkeiden hintoihin, mikä on nähty esimerkiksi 1980-luvulla USA:ssa yritysten arvojen nopeassa kasvussa velkarahoitteisten yritysostojen (LBO) yleistyttyä sekä useissa paikoissa asuntojen hintojen kuplana ylikuumentuneiden lainamarkkinoiden seurauksena. Lähtökohtana on usein ollut ikuinen usko lainotettavien kohteiden positiiviseen arvonkehitykseen.
Velan käyttäminen on arkipäivää niin yksityis-, yritys- kuin valtiontaloudessa. Varsin usein velkaa otetaan niin paljon kuin saadaan ja investointirajat asetetaan velan saantikyvyn mukaan, ei niinkään omien akuuttien tarpeiden mukaan. Raha ei kuitenkaan ole ilmaista. Esimerkiksi yksityistalous, joka ottaa reilun 300 000€ asuntolainan 20 vuodeksi noin 4-5% keskimäärisellä korkotasolla maksaa keskimäärin noin 2000€ korkoa ja lyhennyksiä kuukaudessa laina-ajan loppuun saakka. Kun tämän suhteuttaa suomalaisten keskimääräiseen palkkatasoon verojen jälkeen voi vain todeta, että asumisen kustannukset vievät suurimman osan keskivertokansalaisen käytettävissä olevasta varallisuudesta erityisesti kasvukeskuksissa. Finanssialan keskusliiton tutkimuksen mukaan hankitun asunnon ostosta keskimäärin 74% on rahoitettu lainarahalla. Toki jälleen on huomioitava, että inflaatio vastaavasti laskee velan varsinaista korkokustannusta ja lainan lyhentymisen myötä velallisen oma osuus asunnon arvosta kohoaa, mikäli asunto säilyttää tai kasvattaa arvoaan. Päinvastaisessa tapauksessa sekä pankki että velallinen olisivat pulassa.
Akuutiksi ongelmaksi velka muodostuu silloin, jos sillä rahoitetaan kestämätöntä kulutusta. Jos jatkuvasti syö enemmän kuin tienaa, löytää itsensä lopulta vääjäämättä velkavankeudesta. Valtion taloudessa tämä ilmiö tarkoittaa sitä, että valtion talous on jatkuvassa epätasapainossa. Esimerkiksi maa, jolla on julkisella sektorilla enemmän työntekijöitä kuin tulot pystyvät kantamaan velkaantuu ja löytää itsensä vaikeuksista. Jonain päivänä luottottajien luottamus loppuu ja tulee todellisen tilinteon hetki. Mennyttä mässäilyä on mahdoton muuttaa mammonaksi sillä hetkellä kun velkojat vaativat omiaan. Jos vielä kansakunnan ikärakenne alkaa olemaan eläkeläisvoittoinen eikä kansakunnan yritystoiminta kukoista, on vitsit vähissä. Saavutetuista eduista ei tunnetusti luovuta ja leikkauksia läpi ajava hallitus on helposti entinen hallitus. Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa eikä tämänpäivän tuhlaajapojasta tule helposti huomisen saitaa säästäjää.
Jotta homma ei menisi liian vakavaksi, ohessa on Ismo Leikolan loistava huumoripätkä aiheesta:
PS: Michael Lewis on kirjoittanut kiinnostavat kronikat ongelmamaiden tilanteista VanityFairissa. Ohessa linkit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti