tiistai 31. maaliskuuta 2015

Yrittäjyys on omistajuuden isä

Yrittäjyys ja omistajuus ovat väitöskirjaharrastukseni myötä suuria teemoja, joita on tullut paljon pohdittua. Usein olen miettinyt, miten nämä käsitteet tulisi määritellä ja mikä on niiden suhde toisiinsa. Eivät ole ihan yksinkertaisia käsitteitä määriteltäviksi, koska ilmentyvät niin monessa muodossa. Tässä pala pohdintaa, jonka tein Yrittäjästä Omistajaksi-sivustolle. Kiva huomata, että tällainen aihe on synnyttänyt pienen yhteisön ja oman kotisivun aiheen ympärille. Lämmittää kivasti omaakin mieltä, kun tämän parissa on tullut vuodesta 2010 pyörittyä.

Yrittäjyys on omistajuuden isä



Yrittäjyys on syy, omistajuus on seuraus. Ilman yrittäjyyttä ei ole omistajuutta; ei ole yrityksiä, joita voi omistaa. Samalla ei ole myöskään yrityksiä työnantajana, jotka voisivat työllistää. Yrittäjyys luo työn, mutta yrittäjyys on myös työtä. Jonkun pitää aloittaa tekeminen, jotta syntyy uutta. Yrittäjyys on uuden luontia ja uusi on edellytys kehitykselle. Yrittäjyys on perustellusti kaiken hyvän alku taloudessa, eikä tämä ole juhlapuhe.
Yrittäjyys luo onnistuessaan omaisuutta. Omistajuus on myös monen yrittäjän päämäärä eli olotila, jossa omaisuus turvaa toimeentulon riippumatta omasta työpanoksesta. Omistajuus on siis yrittäjyyden Shangri-La. Osalle yrittäjyys on elämäntapa ilman taloudellisia tavoitteita. Yrittäjyys on vapautta ja vastuuta. Osalle yrittäjyys on pakollinen vaihtoehto palkkatyölle. Omaisuuden voi periä ja yrittäjyyteen voi kasvaa, mutta varmaa on, että yrittäjyyteen ei voi pakottaa. Yrittäjyys ilman tahtoa ja osaamista tuhoaa omaisuutta.

Yrittäjän ei tarvitse omistaa mitään.” Näin väittää yrittäjyyden tutkija Israel M. Kirzner. Hänen määritelmässään yrittäjä on vain idealisti, idean omistaja, kaiken muun yrittäjä voi vuokrata markkinoilta kapitalisteilta eli omaisuuserien omistajilta. Käytäntö kulkee tähän suuntaan; pääoma seuraa ideoita. Jos liikeidea on loistava, rahoitus kyllä järjestyy ja yrittäjä saa mahdollisuuden. Omaisuus ei ole enää edellytys yrittäjyydelle. Päinvastoin, yrittäjyys on irtautumassa omistajuudesta. Omaisuus ei itsessään luo ideoita, yrittäjät luovat. Puhtaimmillaan yrittäjä on spekuloija eli näkemyksen ottaja. Hänellä on visio jostain ja uskottava kyky toteuttaa visionsa. Pääoma janoaa hyviä ideoita ja ihmisiä, joihin investoida, koska ilman investointeja ei ole tuottoja. Siispä Yrittäjät; ideoikaa, visioikaa ja yhtykää pääoman kanssa, siitä syntyy omistajuus ja vauraus yhteiskunnassa!
Kirjoittaja on Tero Luoma, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:n Sijoitusjohtaja. Hän tekee väitöskirjaa omistajien roolista yritystoiminnan arvonluonnissa ja on tutkinut yrittäjyys-, omistajuus- ja pääomateorioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails